Nunca vamos a volver

16.-21.10.2013 Barcelona

Olen viimeisten päivien aikana toistellut useampaan kertaan fraaseja ”täällä on ihmisen hyvä olla” tai ”tännehän voisi vaikka muuttaa.” Tämä taitaa kertoa siitä, että pidän tästä Katalonian pääkaupungista. Ja miksi en pitäisi? Ilmat ovat aurinkoiset ja lämpimät, ihmiset kauniita ja iloisia, matkaseura loistavaa ja viinilitra maksaa vähemmän kuin vastaava määrä maitoa.

Olin laskenut etukäteen kalenterista, että Barcelonassa vietetään viisi yötä. Tein tämän perusteella suunnitelmia, kuinka löydän kaupungin syvimmän olemuksen. Tarkoituksena oli käydä ug-baareissa keskustan ulkopuolella, haastatella paikallisia, käydä ehkä jollain keikalla, futistakin olisi kiva nähdä paikan päällä ja ainakin kaksi Lidliä löytäisin. Ja paskat. En olisi voinut olla enempää väärässä. Viisi yötä Barcelonassa ei todellakaan riitä kuin ihan pieneen pintaraapaisuun, joka saa sinut haluamaan sinne uudestaan. Ensi kerralla varaan ainakin kaksi viikkoa.

Ryanair laskeutui Barcelonaan odotetusti ajallaan. Kello alkoi lähennellä jo yhdeksää, mutta ensimmäisenä lentokentän ovesta ulos astuessa välimerenilmasto sai hymyn huulille. Bussiyhteys lentokentältä keskustaan löytyi helposti, mutta sitten olikin edessä Escudellers housen, ensimmäisen hostellimme löytäminen. Ensimmäisellä kysymällä espanjalainen, englantia osaamaton, herrasmies huitoi La Ramblan suuntaan, joten sinne lähdettiin härkätaistelijan rohkeudella. Katu jatkui loputtomasti, vaatteita liikaa, laukkuja liikaa, ihmisiä helvetisti ja krapula. Starbucksissa olisi ollut langaton netti, mutta sekin meni jo kiinni. Meidät ulos heittänyt työntekijä neuvoi kuitenkin etsimään aukion ja kääntymään vasemmalle. Eiköhän näillä pärjää. Oikean kadun löydyttyä kävelimme senkin vielä varmuuden vuoksi muutamaan kertaan päästä päähän. Hostellimme ei nimittäin hirveästi mainostanut ulospäin. Olutta myyvä mies tarjoutui vapaaehtosesti auttamaan meitä vielä oikealta ovelta, ihan väärään suuntaan tietenkin. Hostellia pyörittävä nuori mies tuli kuitenkin päästämään meidät sisälle ennen kun lähdimme seuraamaan spurgun ohjeita. Oven avannut kikkarapää sai kättelyssä nimekseen Matias. Esitellessään paikkoja Matias vaikutti olevan hyvin ylpeä hostellistaan ja tämä varmasti vaikutti meidänkin ensivaikutelmaamme. Nurkissa saattoi olla hieman pölyä ja naapurissa narkkari, mutta tunsimme heti viihtyvämme täällä. Olimme vahvasti sitä mieltä, että tästäkin etapista oltiin nyt selvitty hengissä ja vieläpä kohtalaisen helposti.

Seuraavien päivien aikoina Varpu hämmensi kauneudellaan ja minä idioottimaisella käytökselläni pitkin vanhan kaupungin, eli Ciutat Vellan katuja. Tässä välissä olisi varmaan hyvä mainita, että Lidl etsittiin heti ensimmäisenä aamuna. Lidlistä hankitut tarvikkeet muuttuisivat herkulliseksi aamiaiseksi hostellin hyvin varustellussa keittiössä. Tutkimusmielessä halusin ottaa selvää, kuinka humalassa on turvallista Barcelonassa olla, joten suunnaksi ranta ja mukaan repullinen pilkkahintaista alkoholia. Voisihan lokakuisen illan paskemminkin viettää. Irkkupubin kautta hostellin patiolle juomaan rommia pikkutunneille. Täydellinen valmistautuminen tulevaan turistipäivän tuomaan kävelyyn. Varpu taisi jo tässä vaiheessa vuodattaa pari kyyneltä nähtyään varpaani.

Seuraavana aamuna heräsin kuumuuteen. Krapulaista tämä olisi saattanut vituttaa, mutta minulle se tarkoitti vain hyvää ulkoilusäätä. Suihkun, kahvin ja paketillisen rakkolaastareita jälkeen olinkin valmis syventämään tuttavuuttani Barcelonan kanssa. Sama jumala, joka suojelee meitä juoppoja Suomessakin, johdatti meidät krapulaisen paratiisiin. Katedraalin edestä avautuva tori edusti tapas-kulttuuria kauneimmillaan. Nopealla arviolla puolisataa kojua, joista jokainen tarjosi joko ruokaa tai juomaa. Torilla kuluikin pari tuntia, jonka jälkeen sympaattiset pikkukujat ja massiiviset goottilaiset rakennukset näyttivät entistä paremmilta. Jalkoihinkaan ei enää sattunut.

Kolme yötä Escudellers housessa kului huomaamatta, joten oli aika vaihtaa aluetta ja hostellia. Koska Pariisin jälkeen olimme maailman kokeneimpia metron käyttäjiä, ei siirtyminen Gràciaan tuottanut ongelmia. Hostellikin löytyi tällä kertaa helpommin, vaikkakin tälläkin kertaa luulimme olevamme väärässä paikassa. Eihän nyt näin saatanan hienoa paikkaa kannata hostellina myydä? Hostal Gasa Gracian erotti hotellista vain mahdollisuus tehdä itse ruokaa. Keittiökin olin kuin ravintolasta. Hygieniahetken jälkeen kaupasta sangriaa ja illaksi Montjuïcin kukkulalle istuskelemaan ja katsomaan suihkulähdevaloshowta.

 

Tärkeimmät nähtävyydet olivat vielä näkemättä, joten viimeiset päivät kuluivat niitä kierrellessä. Eikä se yhtään hullummin käytettyä aikaa ollutkaan. En tiedä, mitä huumeita Antoni Gaudi eläessään käytti, mutta mielenkiintoni näitä aineita kohtaan heräsi. Sagrada Familia, Casa Mila, Casa Batllo, Parc Güell jne. jättivät minut omaperäisyydellään ja leikkimielisyydellään ihmettelemään pitkiksi ajoiksi olemustaan. Jos kellossa olisi ollut enemmän tunteja ja jaloissa enemmän virtaa, olisin voinut myös kävellä Gràcian katuja pitempäänkin. Viisi yötä Barcelonassa on kuitenkin kulunut ja on aika jatkaa matkaa Berliiniin. Tulen tänne toistekin paremmalla ajalla. Ja pakkohan se on, koska Picasso-museo jäi väliin.

Pointit Barcelonasta:
- melko vapaata tykittelyä, ihmiset ottavat hyvinkin rennosti kaiken
- saatanan kansallismielistä porukkaa nuo kataloonit
- viini halvempaa kuin maito
- molemmat hostellit hyviä, Escudellers budjetille sopivampi ja kodikkaampi
- futista voi katsoa missä tahansa
- söpöjä pikkukatua paljon
- metrolla kulkeminen täälläkin naurettavan helppoa
- Antoni Gaudi oli nero

http://www.youtube.com/watch?v=szj5YHAA05Q

http://casagraciabcn.com/index.php?option=com_content&view=article&id=71&Itemid=58&lang=en