Pelkoa ja inhoa Pulau Pinangissa

Penang 5.-19.11.2013

Kirjoitan tätä hieman elämää nähneestä paatista, jolla matkaamme Langkawille. Olkoon tämä siis jäähyväisviestini samalla, jos meri ei ole meille armollinen. Rakastan teitä kaikkia. Matka Penangiin ei myöskään ollut niin mutkaton, kuin olimme alunperin suunnitelleet. Oikean bussin löytämiseen sai terminaalissa apua pyytämättä ja penkit olivat täydelliset muutaman tunnin unille. Puolessa välissä matkaa kuitenkin heräsin, kun bussi pysähtyi ja kaikki käskettiin ulos. Bussi oli nimittäin alkanut savuttaa sen verran paljon, ettei matkaa voitu jatkaa kyseisellä kulkuneuvolla. Koska olimme noin puolessa matkassa, ympärillä oli pelkkää jylhää vuorimaisemaa. Seuraavaa bussia voisi joutua odottamaan pari tuntia keskellä ei yhtään mitään. Paikalle pysähtyneen bussin kuljettaja oli kuitenkin sen verran ystävällinen, että saimme jatkaa loppumatkan toisen bussin tavaratilasta löytyneeltä sohvalla. Tämä meni kuitenkin eri paikkaan, josta olimme reitin hostelliimme tarkistaneet, mutta rehellisen oloinen pimeän taksin kuljettaja vei meidät perille muutaman euron korvausta vastaan. Malabar Innin ystävällinen henkilökunta esitteli pikaisesti siistin oloisen seuraavan kahden viikon kotimme ja näytti kartalta sopivat paikat illan ruokailuun. Penangin pääkaupunki Georgetown näytti ensisilmäyksellä hieman ränsistyneeltä, mutta kauniilta.

Aikaa oli varattu pari viikkoa ja Malesiaan totuteltu jo viikko Kuala Lumpurissa, joten Georgetownissa saisi harrastaa hieman arkeakin ilman minkäänlaista kiirettä. Kaupungin monipuolisuuden puolesta tekemistä riittikin helposti näinkin pitkäksi ajaksi. Ensinnäkin Georgetown on Unescon maailmanperintökohde, sitä pidetään jonkinlaisena aasialaisen ruoan mekkana ja muutaman kymmenen sentin bussilipulla pystyy vierailemaan vaikkapa maustetarhalla, perhosfarmilla, kasvitieteellisessä puutarhassa, rannalla tai luonnonpuistossa. Ensimmäiset päivät kuitenkin katseltiin ihan rauhassa ympärille ja kuvailtiin hyvin mielikuvituksellisia seinämaalauksia. Hyvin pian huomasimme, että liikkuminen tässä kaupungissa on yhtä helvettiä, koska tiet ovat luultavasti suunniteltu muutamalle hevoskärrylle ja kävelijälle satojen tuhansien skoottereiden ja autojen sijaan. Jumalaisen hyvää ruokaa sai kuitenkin joka puolelta erittäin kohtuulliseen hintaan, joten kiukuttelu jäi vähemmälle. Toinen välittömästi silmään pistänyt asia oli kaupungin rentous ja jonkinlainen eurooppalaisuus. Britit ovat jättäneet tänne jälkensä ja kaupunki on hyvin kiinalaisvaltainen, joka vähentää huomattavasti islamin näkyvyyttä katukuvassa ja jokapäiväisessä elämässä, bisseäkin sai melkein mistä tahansa.

En oikeastaan odottanut tältä etapilta mitään muuta kuin syömistä. Aika kuitenkin kului laittoman nopeasti, koska ihmeteltävää riitti joka puolella. Yksi asia kuitenkin vitutti aivan järkyttävän paljon, nimittäin jatkuva meteli. Hostellissa oli remontti päällä, vieressä rakennustyömaa ja kaduilta kuului epätoivoisten autoilijoiden tööttäilyt. Ensimmäinen pakomatka meteliltä tehtiinkin kasvitieteelliseen puutarhaan. Tästä innostuneena heti seuraavana päivänä bussi vei meidät rannalle. Poltettuani rannalla askillisen tupakkaa ja ihoni jalkapöytiä myöten kestin taas meteliä paljon paremmin. Aloin pikkuhiljaa tajuta, että Penang on loistava matkakohde reissaamisen profiilista riippumatta. Hiekkarantojen lähistöllä oli moderneja hotelleja vieri vieressä hierontoineen ja pirattivaatekojuineen, Georgetown sopii kaupunkilomailuun yöelämänsä, nähtävyyksiensä ja kulinarististen houkutteidensa kanssa ja HC-matkaajat voivat vaeltaa vuoristossa niin paljon kuin jalat ja pää kestävät. Pienimuotoista vaellusta kokeilimme itsekin luonnonpuistossa. Tämä olikin varmasti koko reissun parhaita kokemuksia, vaikka jalat olivatkin sen jälkeen jumissa ja paita hiestä märkä. Kyllähän muutama tunti keskellä sademetsää itseään fyysisesti koetellen rauhoittaa mieltä kummasti.

Kaksi viikkoa kuitenkin kului ärsyttävän nopeasti ja on aika jatkaa matkaa Langkawille juuri, kun Malabar Inn alkoi tuntumaan kodilta, kaduilla osasi jollain tavalla liikkua ja pieni pala sydämestä jäänyt ruokaparatiisiin nimeltä Red Garden. Toisaalta kalja Penangissa on niin saatanan kallista, ettei synttäreitä kannata viettää täällä, vaan verovapaalla paratiisisaarella. Niin suuri sosiaalipornon ystävä minusta ei ole blogin kirjoittamisesta huolimatta tullut, että tämän enempää jaksaisin arkista olemista kuvailla. Toivottavasti Varpu laittaa tähän paljon valokuvia.

Pointit Penangista:
- pyyhkii täysin lattiaa Kuala Lumpurilla
- ruoka täysin hypetyksen arvoista
- sopii kelle tahansa
- liikkuminen täysin perseestä
- kiinalaiset enemmistö, brittituristejakin enemmän kuin malesialaisia
- Malabar Innistä pelkkää hyvää sanottavaa (paikan omistaja kirjoitti meille kirjeen, jossa pahoitteli remontista johtunutta meteliä ja toi viinirypäleitä)
- erittäin kannattavaa tehdä pakomatkoja kaupungin hälinästä
- Kaakkois-Aasialle tyypillinen shemale-kulttuuri elää ja voi hyvin
- sitten vielä: Lebuh Chulialla löydät aamupäivästä koukkujalkaisen kiinalaismiehen, joka tekee taivaallisen hyvää riisiä ja kanaa ja naurettavan halvalla, suhteemme oli herkkä, rakastava ja välittävä, vaikkakin tiesimme molemmat sen olevan pelkkää ruokaa

Todella kaukana Tornion keskustasta

Kuala Lumpur 29.10-5.11.2013

Koko viikon oli tarkoitus päivittää blogia. Aloitinkin kirjoittamisen monta kertaa, mutta sitten ei vain syystä tai toisesta kerennyt tai pystynyt. Tämä ensimmäinen viikko Malesiassa on kuitenkin mennyt pitkälti ihmetellessä, joten pahoittelen, jos tästä yhdestä kirjoituksesta tulee sietämättömän pitkä. Aluksi piti kuitenkin selvitä aikaerosta, sen jälkeen pari päivää meni kulttuurishokissa, mahakaan ei välittömästi ruokaan tottunut, ilmastoon piti myös tottua, paikallisten vilpittömän ystävällinen käytös kummastutti, hostelli meni kertaalleen vaihtoon ja kaiken lisäksi piti ehtiä tekemäänkin Kuala Lumpurissa jotain. Yritän kuitenkin parhaani mukaan tältä istumalta selittää yhtä elämäni hienoimmista viikoista muutamalla rivillä.

Ensimmäinen kunnon vastoinkäyminen tapahtui Berliinin lentokentällä. Onneksi olimme tapojemme mukaan ajoissa, nimittäin check-inin aikana selvisi, ettemme pääsisi koneeseen ennen kuin meillä olisi joku lento Malesiasta pois kolmen kuukauden sisään. Hetken sähläämisen jälkeen otimme joulukuulle paluulennon Amsterdamiin, ja alusta asti auttavaisesti toiminut Qatar airwaysin henkilökunta päästi meidät vielä lennolle. Parin tunnin vaihto Dohan lentokentällä, jossa saimme ihmetellä paikallisia sheikkejä, jonka jälkeen saavuimme Kuala Lumpuriin. Lentokentältä keskustaan pääsi vaivattomasti junalla, jonka jälkeen jatkoimme taksilla matkaa Chow Kitin alueelle. Taksikuski ihmetteli hieman ääneenkin, minkä takia olemme juuri tuolle alueelle menossa, kun ei sinne kukaan muukaan enää mene ja Hostel Cosmopolitanin löytäminen tuotti hänellekin ongelmia. Hostelli ei ollut kummoinen, mutta kyllähän siellä nukkuisi. Kissa-allergia, puuttuvat vessanovet, jonku helvetin malesialaisen luokkaretken ilmestyminen samaan hostelliin ja yleinen ankeus saivat kuitenkin ensimmäisen yön jälkeen aikaan päätöksen vaihtaa toiseen hostelliin. Chow Kitissä kävellessämme emme nähneet yhtään länsimaalaista ja ihmiset katselivat paheksuvasti, miksi annan Varpun kävellä ilman huntua, joka vain pahensi kulttuurishokkia, joten päätimme siirtyä suosilla Chinatowniin.

Chinatown löytyi kohtalaisen helpolla julkisten liikenneyhteyksien avulla, kuten myös seuraava hostellimme, Reggae guesthouse. Se oli pari markkaa kalliimpi kuin edellä mainittu Cosmopolitan, mutta täyttä luksusta edelliseen verrattuna. Huoneet, suihku-vessa yhdistelmät ja oleskelutilat olivat siistit, henkilökunta ystävällistä, sijainti loistava ja alakerrassa sijaitsevasti Reggaebarista sai olutta, ruokaa sekä mahdollisuuden pelata biljardia. Chinatown alueena vaikutti myös hyvin paljon pehmeämmältä laskeutumiselta Aasiaan, koska onhan tämä nyt aivan eri maailma kuin mihin Euroopassa on tottunut. Seuraavat viisi yötä menikin sitten vaihtamatta, vaikka Varpu nyt jotain helvetin ötököitä täältäkin löysi. Reggaebarissa ollessani minua odotti hieman ötökkää isompi yllätys, kun ystäväni Auranevan Iiro tuli koputtamaan olkapäähän. Tuo partasuu, jonka naamasta olisi voinut voinut päätellä hänen olleen kahden kuukauden sijaan kaksi vuotta reissussa, oli juoninut yhdessä Varpun kanssa minun yllättämisestäni.

Ensimmäiset pari päivää Chinatownissa opeteltiin perusasioita. Liikkumisen perussääntönä voisi pitää, että joko menet rohkeasti tien yli tai odotat pari tuntia sopivaa saumaa. Syöminen myös vaati tietynlaista rohkeutta. Joko menet ennakkoluulottomasti syömään tai siedät nälkääsi. Tietysti täältäkin kaikki saatanan Mäkkärit tai Subwayt olisi löytynyt, mutta melko yksipuoliseksi olisi ravinto käynyt. Melkein samaa ruokaa löytyi myös hyvin moneen hintaan, joten siinä mielessä ei aina kannattanut mennä siihen lähempinä katua olevaan. Pikkuhiljaa alkoi myös tottua siihen, että ihmiset voivat olla ystävällisiä ja kohteliaita ilma taka-ajatuksiakin. Ymmärrän, että torialueilla, joissa ihmiset tekevät elantonsa myymällä tuotteitaan, ihmiset käyttäytyvät näin, mutta tätä tapahtui erittäin paljon myös näiden alueiden ulkopuolella. Naisiahan nämä eivät jututa, mutta minulta kysyttiin jatkuvasti kuulumisia, mistä olen kotoisin ja olenhan viihtynyt Malesiassa. Osa toki vain tyytyi hymyilemään ja moikkailemaan, että se siitä pelätystä muukalaisvihasta. Myös Iiron läsnäolo kokeneempana matkustajana rauhoitti mieltä, joten hommasta alkoi toden teolla nauttimaan.

Perjantaihin mennessä olimme Varpun kanssa molemmat sitä mieltä, että olemme kotiutuneet Kuala Lumpuriin sen verran hyvin, että olisi turvallista viettää ilta nostellen ystävyyden maljaa Iiron kanssa. Alkuillasta kävimme tarkistamassa vielä kaksoistornit, mutta sen verran kylmäksi ne jättivät, että oli ihan luontevaa jatkaa iltaa pussikaljan parissa. Parin tunnin päästä löysin itseni pelaamasta biljardia maailman vittumaisimman skotin kanssa. Juuri, kun luulin tuon kusipään pilanneen fiilikseni, Varpu sattui keskustelemaan malesialaisen enkelin kanssa. Tämä herrasmies lupautui viemään meidät hostelimme toisen paikan klubille, jossa järjestettiin jonkinlaiset Liisa ihmemaassa-bileet. Mies ei kuitenkaan ajanut pyydettyyn paikkaan ja epäilykset heräsivät. Siinä sitten selität äitille, että tulit ryöstetyksi ja raiskatuksi, kun lähdit tuntemattoman mafioson kyytiin Malesiassa. Ajatus tästä hävetti valmiiksi, mutta vielä enemmän hävetti, kun huomasimme ääneen mainitut epäilyksemme vääriksi. Mies vain vei meidät mielestänsä paremmalle klubille, jossa hän tunsi kaikki henkilökunnasta lähtien. Kun olin muutaman tunnin opettanut paikallisille bailaamisen alkeita, hän vei vielä meidät hostellin ovelle, jotta pääsisimme turvallisesti nukkumaan.

Lauantai meni ymmärrettävistä syistä levätessä ja syödessä, mutta sunnuntaille saatiin sentään suunnitelmia aikaseksi. Heräsin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä selkäkipuihin, enkä saanut enää nukuttua. En antanut tämän kuitenkaan häiritä sitä, että olin aamuksi sopinut treffit Iiron kanssa ja menisimme islamilaisen taiteen museoon sekä Kuala Lumpurin päämoskeijaan. Varpu saisi vapaata minusta ja pääsisi shoppailemaan ja nauttimaan hiljaisuudesta. Islamilaisen taiteen museossa sai helposti pari tuntia kulumaan. Tämä vierailu avasi entisestään silmiäni tuosta aikaisemmin yllättävän tuntemattomaksi jääneestä uskonnosta. Moskeijassa alkoi valitettavasti rukoushetki juuri, kun saavuimme ovelle, joten meillä ei sinne ollut asiaa ja jouduimme siirtämään vierailumme illaksi. Varpu oli selvinnyt shoppailureissultaan hengissä ja liittyi seuraamme, kun lähdimme katsomaan aukiota, jossa Malesian lippu on ensimmäisen kerran vedetty salkoon itsenäisyyden merkiksi. Ruoan jälkeen lähdimme Iiron kanssa takaisin moskeijalle, jossa vierailuaika oli jo alkanut. Sisällä pitkien housujen tuottama kuumuus ei enää haitannut, kun uppouduin kuuntelemaan jonkun nuoren muslimimiehen tarinointia tästä moskeijasta ja islamista ylipäätään. Muslimit ovat hyvin ylpeitä saadessaan esitellä heille tärkeää paikkaa ja juttua olisikin riittänyt varmasti loputtomiin. Mielenkiintoinen fakta oli se, että tähän kohtalaisen pieneen tilaan ahtautuu joka perjantai noin 15000 ihmistä ja määrät ovat todellakin pieniä verrattuna isompien moskeijoiden miljooniin käviöihin. Tämä hieman erilainen sunnuntai kruunautui muutaman tuopilliseen Reggaebarissa. Annoimme myös ranskalaisille huolella kuokkaan biljardissa, vaikkakin säännöt täällä ovat aivan täysin perseestä.

Maanantaille oli suunnitelmia vaikka minkälaisen puistovierailun ja Batu-luolien muodossa, mutta päivä meni pitkälti nukkuessa. Kävimme kuitenkin illasta syömässä taivaallista katuruokaa ja sain juomaksi kauan kaipaamaani porkkanamehua. Tiistaina ennen lähtöä Penangiin olimme jo ennen yhdeksää liikkeellä ja paikkasimme maanantain laiskottelun käymällä kuntoilemasa Batu-luolien portailla. Kaiken kiipeämisen jälkeen oli pakko myöntää, että onhan se vaikuttava näky. Reilun kymmenen kilometrin päästä pilvenpiirtäjistä löytyi vuosisatoja vanhoja luolia, jossa hindut pitivät uskonnollisia menojaan ja turistit ruokkivat joka puolella vipeltäneitä apinoita. Hetken hämmästelyn ja satojen portaiden jälkeen oli kuitenkin aika lähteä syömään Iiron kanssa viimeistä yhteistä ateriaa. Me jatkaisimme sen jälkeen Penangin Georgetowniin ja Iiro ainakin jossakin vaiheessa Indonesiaan, jos nyt oikein ymmärsin. Tässä nyt jonkinlainen nopea tiivistelmä kuulumisista, lyhyestä virsi kaunis.

Pointit Kuala Lumpurista:
- helppo tutustuminen Aasiaan
- vaikkakin on muslimivaltio, niin eri uskontojen edustajat elävät ihailtavasti sovussa
- islam ei ole pelottava
- ruoka syödään puikoilla tai haarukalla ja lusikalla, intialaiset oikealla kädellään
- ruoka on hyvää ja syöminen kivaa
- ihmiset voivat olla ystävällisiä vilpittömästi
- sään pystyy katsomaan kellosta (kahdelta paistaa aurinko, kuudelta ukkostaa ja sataa jne.)
- kalja kallista, muuten melko halpaa
- maksakaa mielummin muutama markka enemmän älkääkä menkö Hostel Cosmopolitaniin
- kenkiä ei käytetä missään sisätiloissa, varsinkaan pyhissä paikoissa
- pujottelu autojen seassa pakollista
- ilmeisesti hostellin henkilökuntaan kuulunut intialaisheppu oli joka puolella, ihan paras jätkä!
- iso kiitos Qatar Airwaysille ja Varpun vanhemmille, että ylipäätään päästiin koneeseen