Kelatkaa, näil on kaikkee

Berliini 21.-28.10.2013

Lähtökohdat Berliiniin olivat loistavat. Koska kaupungilla on erittäin mielenkiintoinen historia ja todella kehuttu yöelämä, varattiin aikaa suosiolla viikko. Taustatöitä tein enemmän kuin mistään muusta tämän reissun kaupungista. Maa oli myös ennestään tutuin, koska kävin keväällä katsomassa jalkapalloa Saksassa. Näin ollen tietyt tavat ja käytännnöt olivat jo tuttuja. Tiesin myös, miltä currywurst maistuu, ja suunnilleen, mitä olutta kannattaa tai ei kannata juoda. Muuttamisen ja sen tuoman sähläämisen välttämiseksi majoitus oli koko viikoksi Prenzlauer Bergin kaupunginosasta Apartment Schulzista. Näin pystyisimme käyttämään entistä tehokkaammin aikaa Berliinissä. Vituiksihan se kuitenkin sitten meni. Jonkinlainen karmavelka mauttomista juutalaisvitseistä tuli maksettavaksi paikassa, jossa ne eivät naurata ja ensimmäiset neljä päivää menivät kuumeesta ja flunssasta parantumiseen.

Kun vihdoin alkoi selvitä, että tulisin jäämään henkiin tuosta inhottavasta taudista, uskaltauduin ulkoilemaan. Prenzlauer Bergiä luonehdittiin matkaoppaissa ympäri internettiä ”taiteilijoiden suosimaksi alueeksi” ja siltähän nämä ihmiset todella näyttivätkin. Suorasanaisimmat voisivat haukkua hipeiksi, mutta suvaitsevaisena herrasmiehenä en tällaiseen alennu. Nämä takkutukat istuivat ravintoloiden ja muiden ruokapaikkojen terasseilla ja suurimmalla osalla notkui jotain erittäin maukkaan näköistä ruokaa edessään. Nälkähän siinä heräsi, joten ruokapaikan etsiminen oli ensimmäinen tehtävä. Ongelman tästä sai aikaan se tosiasia, että näitä paikkoja oli ihan järkyttävän paljon. Barcelonassa ei tullut kovinkaan usein itse tehtyä ruokaa, ja olimmekin sopineet, että täällä tekisimme enemmän. Tässä ei olisi kuitenkaan ollut mitään järkeä, koska lämpimän ruoan sai samaan hintaan ravintolastakin ja samalla säästi tiskaamisen. Eipä tullut sitten täälläkään tehtyä kuin aamu- ja iltapalat itse.

Perjantaina olo oli levännyt ja kamera ladattu, joten kaikki oli valmista turistipäivää varten. Tärkeimmät nähtävyydet olivat melko vittumaisten etäisyyksien päässä, varsinkin kun pimeä tulee jo viiden jälkeen. S- ja U-bahnit kulkivat kuitenkin sen verran hyvin, että kiitettävä osa kerettiin kiertämään. Joitain nähtävyyksiä, kuten East Side Gallery, jätettiin seuraavalle päivälle ja osa suosiolla seuraavalle Berliinin reissulle. Tässä vaiheessa oli jo käynyt selväksi, että ennemmin tai myöhemmin sellainen on taas edessä. Erityismaininnan annan holokaustin muistomerkille. Jollain täysin ihmeellisellä tavalla tuo kivikasoista muodostuva labyrintti oli melko vaikuttavan näköinen. Erityismaininta vielä niille urpoille, jotka kiipeilivät näiden päällä valokuvaamassa. Normaalisti en ole kovinkaan tiukkapipoinen, mutta jotain vitun kunnioitusta nyt.

Lauantaina olo alkoi olemaan jo sen verran terve, että olutkulttuuriin syventyminen tuntui hyvältä ajatukselta. Berliinin muurilla vietetyn piknikin jälkeen suuntasimme takaisin Prenzlauer Bergiin, jossa nautimme irkkupubissa livemusiikin säestämänä olutta. Täällä olisi viihtynyt vaikka koko illan, mutta halusimme tutkimusmielessä saada edes pienen tuntuman Berliinin yöelämään. Löysimme jonkinlaisen rock-klubin, joka ulkoiselta olemukseltaan vaikutti lupaavalta ja lupasi punk-musiikkia livenä. Sisällä todellisuus oli toinen. Keskinkertainen rock-bändi veivasi surkealle yleisölle, joka joi ylihintaista kaljaa. Hiljaisesta nurkasta löytyi pöytäfutis, joka oli huomattavasti bändin katsomista parempaa ajanvietettä oluen juomiseen. Lupasin mainita tämän yksityiskohdan, koska hävisin Varpulle tässä täysin idiootissa pelissä. Nousuhumalainen itseluottamus päätti täysin vasten järkeä, että seuraavakin paikka löytyisi kävellen paikallisilta kysymättä. Näinhän se ei tietenkään mennyt. Käveltyämme noin viisi kilometriä ja nautittuani homobaarissa oluen sekä mieltälämmittävän annoksen viiksekkäiden miesten huomiota, tajusimme pyytää neuvoa. Junailimme toiseen kaupunginosaan, josta meidät neuvottiin johonkin ylisuurta Sedulaa muistuttavaan klubiin. Pienen pyllyn heiluttamisen jälkeen olin valmis nukkumaan, vaikkakin junaa odotellessa paikallisen kanssa jutellessa selvisi, että nämä olivat vielä lähdössä jatkamaan iltaansa jonnekkin teknohelvettiin. Kello oli kuitenkin neljä ja hyvin suomalainen sisäinen kelloni tietää sen olevan lauantai-iltana kotiinmenoaika.

Alkuperäinen sunnuntai-suunnitelmani oli mennä katsomaan Union Berlinin peliä. Tämä ei kuitenkaan toteutunut, mutta eipä ole matsin missaaminen ikinä vituttanut näin vähän. Urheilutapahtuman tunnelma korvaantui itselleni paljon vieraammalla tunnelmalla. Ihan muutaman sadan metrin päässä, Mauerparkissa, järjestetään nimittäin sunnuntaisin valtava ulkoilmakirpputori, jonka ympärille on muodostunut kaikkea oheistoimintaa katukoripallosta livemusiikkiin, ja muuten vain rentoon olemiseen. Jos ajattelisi joskus edes tuntia pidemmälle, olisi tänne voinut ottaa vaikka piknik-eväitä mukaan tai edes pienen summan käteistä, niin olisi voinut olla vielä hauskempaa. Ensi kerralla sitten.

Illaksi olimme varanneet pöydän erittäin kehutusta ravintolasta nimeltään The Bird. Kyseessä ei ole niin hieno paikka, että se pöytävarauksen vaatisi, vaan yksinkertaisesti niin helvetin suosittu, että ilmankaan ei pääse. Muiden viettäessä lihatonta lokakuuta, olemme etsineet täydellistä hampurilaista (sinänsä saatanan tyhmää, koska jokainen tietää sen löytyvän Torniosta Meerin grilliltä) ja odotukset tälle paikalle olivat kovat. Eikä se todellakaan tuottanut pettymystä. En ala sen kummemmin selittämään tätä orgamia suussa, jokainen käyköön itse. Tähän asti kuvani saksalaisista oli ollut hieman ristiriitainen, koska he polttivat Lapin, mutta toisaalta toivat Lidlin maailmalle. Tämä paikka kruunasi kuitenkin elämäni toisen Saksan vierailun siihen malliin, että kuvani tästä maasta ja sen kansalaisista on toistaiseksi pelkästään positiivinen. Tämän enempää ei kuitenkaan ollut tällä erää aikaa tutustua, koska lento Kuala Lumpuriin lähtisi seuraavana päivänä. Kiitos tästä Berliini, nähdään taas.

Pointit Berliinistä:
- kieli on edelleen ihan järkyttävän ruma
- Varpu on nälkäsenä jumalattoman kiukkunen
- The Bird on ainoa todellinen haastaja Meerin grillille
- aikaa on hyvä varata
- sen verran iso kaupunki, että liikkuminen paikasta toiseen vie aikaa

German Language

Yellow

The Bird

Nunca vamos a volver

16.-21.10.2013 Barcelona

Olen viimeisten päivien aikana toistellut useampaan kertaan fraaseja ”täällä on ihmisen hyvä olla” tai ”tännehän voisi vaikka muuttaa.” Tämä taitaa kertoa siitä, että pidän tästä Katalonian pääkaupungista. Ja miksi en pitäisi? Ilmat ovat aurinkoiset ja lämpimät, ihmiset kauniita ja iloisia, matkaseura loistavaa ja viinilitra maksaa vähemmän kuin vastaava määrä maitoa.

Olin laskenut etukäteen kalenterista, että Barcelonassa vietetään viisi yötä. Tein tämän perusteella suunnitelmia, kuinka löydän kaupungin syvimmän olemuksen. Tarkoituksena oli käydä ug-baareissa keskustan ulkopuolella, haastatella paikallisia, käydä ehkä jollain keikalla, futistakin olisi kiva nähdä paikan päällä ja ainakin kaksi Lidliä löytäisin. Ja paskat. En olisi voinut olla enempää väärässä. Viisi yötä Barcelonassa ei todellakaan riitä kuin ihan pieneen pintaraapaisuun, joka saa sinut haluamaan sinne uudestaan. Ensi kerralla varaan ainakin kaksi viikkoa.

Ryanair laskeutui Barcelonaan odotetusti ajallaan. Kello alkoi lähennellä jo yhdeksää, mutta ensimmäisenä lentokentän ovesta ulos astuessa välimerenilmasto sai hymyn huulille. Bussiyhteys lentokentältä keskustaan löytyi helposti, mutta sitten olikin edessä Escudellers housen, ensimmäisen hostellimme löytäminen. Ensimmäisellä kysymällä espanjalainen, englantia osaamaton, herrasmies huitoi La Ramblan suuntaan, joten sinne lähdettiin härkätaistelijan rohkeudella. Katu jatkui loputtomasti, vaatteita liikaa, laukkuja liikaa, ihmisiä helvetisti ja krapula. Starbucksissa olisi ollut langaton netti, mutta sekin meni jo kiinni. Meidät ulos heittänyt työntekijä neuvoi kuitenkin etsimään aukion ja kääntymään vasemmalle. Eiköhän näillä pärjää. Oikean kadun löydyttyä kävelimme senkin vielä varmuuden vuoksi muutamaan kertaan päästä päähän. Hostellimme ei nimittäin hirveästi mainostanut ulospäin. Olutta myyvä mies tarjoutui vapaaehtosesti auttamaan meitä vielä oikealta ovelta, ihan väärään suuntaan tietenkin. Hostellia pyörittävä nuori mies tuli kuitenkin päästämään meidät sisälle ennen kun lähdimme seuraamaan spurgun ohjeita. Oven avannut kikkarapää sai kättelyssä nimekseen Matias. Esitellessään paikkoja Matias vaikutti olevan hyvin ylpeä hostellistaan ja tämä varmasti vaikutti meidänkin ensivaikutelmaamme. Nurkissa saattoi olla hieman pölyä ja naapurissa narkkari, mutta tunsimme heti viihtyvämme täällä. Olimme vahvasti sitä mieltä, että tästäkin etapista oltiin nyt selvitty hengissä ja vieläpä kohtalaisen helposti.

Seuraavien päivien aikoina Varpu hämmensi kauneudellaan ja minä idioottimaisella käytökselläni pitkin vanhan kaupungin, eli Ciutat Vellan katuja. Tässä välissä olisi varmaan hyvä mainita, että Lidl etsittiin heti ensimmäisenä aamuna. Lidlistä hankitut tarvikkeet muuttuisivat herkulliseksi aamiaiseksi hostellin hyvin varustellussa keittiössä. Tutkimusmielessä halusin ottaa selvää, kuinka humalassa on turvallista Barcelonassa olla, joten suunnaksi ranta ja mukaan repullinen pilkkahintaista alkoholia. Voisihan lokakuisen illan paskemminkin viettää. Irkkupubin kautta hostellin patiolle juomaan rommia pikkutunneille. Täydellinen valmistautuminen tulevaan turistipäivän tuomaan kävelyyn. Varpu taisi jo tässä vaiheessa vuodattaa pari kyyneltä nähtyään varpaani.

Seuraavana aamuna heräsin kuumuuteen. Krapulaista tämä olisi saattanut vituttaa, mutta minulle se tarkoitti vain hyvää ulkoilusäätä. Suihkun, kahvin ja paketillisen rakkolaastareita jälkeen olinkin valmis syventämään tuttavuuttani Barcelonan kanssa. Sama jumala, joka suojelee meitä juoppoja Suomessakin, johdatti meidät krapulaisen paratiisiin. Katedraalin edestä avautuva tori edusti tapas-kulttuuria kauneimmillaan. Nopealla arviolla puolisataa kojua, joista jokainen tarjosi joko ruokaa tai juomaa. Torilla kuluikin pari tuntia, jonka jälkeen sympaattiset pikkukujat ja massiiviset goottilaiset rakennukset näyttivät entistä paremmilta. Jalkoihinkaan ei enää sattunut.

Kolme yötä Escudellers housessa kului huomaamatta, joten oli aika vaihtaa aluetta ja hostellia. Koska Pariisin jälkeen olimme maailman kokeneimpia metron käyttäjiä, ei siirtyminen Gràciaan tuottanut ongelmia. Hostellikin löytyi tällä kertaa helpommin, vaikkakin tälläkin kertaa luulimme olevamme väärässä paikassa. Eihän nyt näin saatanan hienoa paikkaa kannata hostellina myydä? Hostal Gasa Gracian erotti hotellista vain mahdollisuus tehdä itse ruokaa. Keittiökin olin kuin ravintolasta. Hygieniahetken jälkeen kaupasta sangriaa ja illaksi Montjuïcin kukkulalle istuskelemaan ja katsomaan suihkulähdevaloshowta.

 

Tärkeimmät nähtävyydet olivat vielä näkemättä, joten viimeiset päivät kuluivat niitä kierrellessä. Eikä se yhtään hullummin käytettyä aikaa ollutkaan. En tiedä, mitä huumeita Antoni Gaudi eläessään käytti, mutta mielenkiintoni näitä aineita kohtaan heräsi. Sagrada Familia, Casa Mila, Casa Batllo, Parc Güell jne. jättivät minut omaperäisyydellään ja leikkimielisyydellään ihmettelemään pitkiksi ajoiksi olemustaan. Jos kellossa olisi ollut enemmän tunteja ja jaloissa enemmän virtaa, olisin voinut myös kävellä Gràcian katuja pitempäänkin. Viisi yötä Barcelonassa on kuitenkin kulunut ja on aika jatkaa matkaa Berliiniin. Tulen tänne toistekin paremmalla ajalla. Ja pakkohan se on, koska Picasso-museo jäi väliin.

Pointit Barcelonasta:
- melko vapaata tykittelyä, ihmiset ottavat hyvinkin rennosti kaiken
- saatanan kansallismielistä porukkaa nuo kataloonit
- viini halvempaa kuin maito
- molemmat hostellit hyviä, Escudellers budjetille sopivampi ja kodikkaampi
- futista voi katsoa missä tahansa
- söpöjä pikkukatua paljon
- metrolla kulkeminen täälläkin naurettavan helppoa
- Antoni Gaudi oli nero

http://www.youtube.com/watch?v=szj5YHAA05Q

http://casagraciabcn.com/index.php?option=com_content&view=article&id=71&Itemid=58&lang=en

Ottelupäivä kuvina

Pyysin Tonia kirjoittamaan ottelupäivästä, mutta hän ilmoitti, ettei halua muistella sitä.
Tässä se siis kuvina.

Poliisi oli saapunut metroasemalle vastaan...

 ...ja keräsi meidät yhteen ennen stadionille siirtymistä

Stade de France

Meitä ei päästetty lähtemään ennen kun koko muu

stadion oli tyhjä

Lohdutuskalja

 Ravintolassa muovituopista kaljaa

Vyölaukullinen Pariisia

Hyvä ystäväni Jari Sillanpää kuvaili kaipuutaan Pariisista Helsinkiin sanoilla: ”Kuin Notre Dam, ois sortunut.” Nyt pari kokonaista päivää muodin ja kulttuurin mekassa viettäneenä ymmärrän Jaria paremmin. Alustavat tietoni Pariisiin pohjautuivat Henry Millerin kirjaan Hiljaiseloa Clichyssä, Disneyn Notre Damen kellonsoittajaan, paikalliseen futisjengiin ja muutaman Pariisi-perverssin aivopesuun. Kieltä olin kuullut Kaurismäen Le Havresta ja alelaarista ostamastani ranskalaisesta pornoelokuvasta. Yleistietona tiesin Louvren, Eiffelin ja Notre Damen. Luotin myös stereotypiaan, jonka mukaan pariisilainen ihminen on tyylikäs, töykeä ja englantia taitamaton.

Olimme tehneet itsellemme muutamia sääntöjä. Yksi oli lentokentällä ajoissa oleminen ja tähän väittämään saatiinkin vahvistus heti Helsinki-Vantaan lentokentällä. Lähtevien lentojen taululta ei löytynyt nimittäin samaa Pariisin lentoa, joka meidän lipuistamme löytyi. Hetkellisen panikoinnin ja kyselyn jälkeen kuitenkin selvisi, että lentosuunnitelmaa oltiin vain muutettu, meille tietenkään kertomatta. Alustavaan suunnitelmaan saatiinkin yksi kaupunki lisää ja SAS kuljetti meidät Oslon kautta Pariisiin.

Varpun ystävä Saara oli luvannut majoittaa meidät Ranskan vierailullamme. Kuten kovin usein aikaisemminkin Googlen tarjoama karttapalvelu oli ystävä tyhmän turistin hädässä. Charles de Gaullen lentokentältä RER-junan ja metron yhdistelmä kuljetti meidät melko lähelle oikeaa osoitetta. Tässä vaiheessa pystyi hyvällä omatunnolla toteamaan, että ensimmäisestä etapista oli selvitty hengissä. Eiffel-tornin huippu näkyi ikkunasta ja kummankaan hermot eivät olleet vielä kertaakaan mennyt. Nukuin Saaran levittämällä sohvalla paremmin kuin kuukausiin.

Seuraava päivä oli ainoa, jonka aikana olisi kokonainen vuorokausi aikaa tutustua Pariisiin. Ensimmäiset hämmennyksen hetket koin huomatessani, että ranskalainen parveke ei ole vittuilakseen nimetty ranskalaiseksi, vaan jokaisella asunnon omistajalla ja vuokralla elävällä oli oikeasti tuollainen naurettava uloke talossaan, johon yksikään yli neljänkymmenenkahden kengän koolla ei mahdu. Toinen silmään pistävä asia oli ihmiset. Ranskalaiset ovat todellakin tyylikkäästi pukeutuneita, sitä ei käy kieltäminen. Jopa pienet lapset näyttivät salonkikelpoisilta minuun verrattuna. Ihmeelliseksi tämän asian kuitenkin teki ihmisten persoonattomuus. Jokaiseen Viitasaarta isompaan kaupunkiin yleensä mahtuu monenlaisen alakulttuurin edustajia, mutta tässä Euroopan suurkaupungissa massasta erottuivat vain metroasemilla hengaavat kodittomat. Arkkitehtuuri ei kuitenkaan tuottanut pettymystä. Onhan Pariisi aivan saatanan kauniisti rakennettu kaupunki. Annan jokaiselle ihmiselle oikeuden rakastua tähän kaupunkiin.

Epäinhimillisen kävelymatkan jälkeen olimme kiertäneet tärkeimmät nähtävyydet ja nähneet kaupunkia mielestämme tarpeeksi. En jaksa edes kirjoittaa ylistävää adjektiiviluetteloa kuvaillakseni tarkemmin rakennuksia. Eiköhän Varpun laittamista valokuvista voi jokainen itse muodostaa mielipiteensä. Myös Googlen tarjoama kuvahakupalvelu on jokaisen ulottuvilla. Kaupungin kauneus, kulkemisen selkeys ja Lidlin löytyminen rauhoitti mieltä sen verran, että oli hyvä aloittaa matsipäivään valmistautuminen.

Pointit Pariisista (ranskalaisilla viivoilla tottakai):

- ihmisten pukeutuminen tyylikästä, mutta arkaa

- ranskalainen parveke ei ole täällä vitsi

- sipulikeittoa ei löytynyt, mutta viiniä saa kohtuulliseen hintaan joka puolelta

- puisto meni pimeän tullen kiinni

- ranskaa olisi hyvä osata edes vähän alusta

- julkisia ei kannata pelätä, säästää jalkoja ja hermoja (metrolippu 1,70 euroa)

- pienimuotoinen pettymys, mutta en ihmettele tietyn väestön kiimaa tätä kaupunkia kohtaan

- Ikkelän Saara on ihana ihminen

1. oikea päivitys

Suunnittelu alkoi periaatteessa hyvin aikaisessa vaiheessa. Olin päättänyt käydä katsomassa Suomen jalkapallomaajoukkueen vieraspelin näissä karsinnoissa ja vuosia olen unelmoinut pääseväni syksyä karkuun, edes hetkeksi. Homma kuitenkin konkretisoitui, kun Varpu suostui lähtemään Pariisiin katsomaan peliä. Pariisiin otettiin kuitenkin pelkkä menolippu, koska samalla pakkaamisella voisi käydä muuallakin. Molempien työ- ja asuntotilanteet antoivat joustovaraa pidemmälle reissulle, joten eihän tällaista tilaisuutta kannata jättää käyttämättä.

Halpalentoyhtiöt tarjosivat lentoja Pariisista ympäri Eurooppaa samalla hinnalla, jonka käytän taksiin baari-iltana viikottain. Valinnan varaa oli siis melko hyvin. Seuraavaksi määränpääksi valikoitui Barcelona, jonka jälkeen matka jatkuisi Berliiniin. Marraskuinen Suomi olisi ollut melko ankea päätös reissulle, joten vielä menolippu Berliinistä Kuala Lumpuriin. Näin yhdestä vieraspelistä muokkautui alustava matkasuunnitelma pariksi kuukaudeksi.

Sähköpostista alkoi löytyä hyvä määrä lentolippuja ja majoituksia, joka oli hyvin perseeellepotkiva asia. Nyt täytyisi hoitaa kaikki ikävät valmistelut, kuten koko sen arjen, johon oli tottunut, hylkääminen. Valmistelut sujuivat helpommin, mitä olin odottanut. Yhtäkkiä molemmat olivat asunnottamia ja työttömiä. Meillä oli kuitenkin lentoliput, majoitukset, rinkalliset vaatteita ja rajaton luotto siihen, että tämä on helvetin hyvä idea. Kummallakaan ei kuitenkaan ollut kovinkaan paljoa aikaisempaa kokemusta matkustamisesta, eikä myöskään toisistamme, joten lähtökohdat olivat melko mielenkiintoiset. Vielä mielenkiintoisemmaksi ulkomailla oleskelun tekee se tosiasia, että Marcus Grönholm puhuu minuun verrattuna täydellistä englantia. Ehkä tässä kuitenkin oppii ja onneksi minulla on Varpu.

Nyt on kuitenkin blogi auki ja Pariisiin asti päästy (lisää siitä vielä myöhemmin), joten ne joita kiinnostaa voivat täältä seurata. Tiedän, kuinka vittumaisia jatkuvat Facebookin matkapäivitykset ovat. Blogin kirjoittaminenkin on kyllä lähinnä homoille ja naisille, mutta tämän kerran. Ja jos jollain on vastaavia suunnitelmia, niin silloinkin blogin seuraaminen voi olla hyvin tarpeellista. Kerkeämme tekemään aivan varmasti kaikki mahdolliset matkustamiseen liittyvät virheet edeltä ja raportoimaan niistä tänne.

- Rakkauden kaupungista, Toni

1. päivitys

 Esimakua tulevasta: